Lähtemisen vaikeus

Kun ajattelin ulkomaille muuttamista vielä puolisen vuotta sitten, niin ajatus lähtemisestä oli hyvin samanlainen kuin vaihtoon lähtiessä 2016. Kamat kassiin, heipat äidille ja iskälle ja kohti uusia seikkailuja. Miten sitä sen enempää stressaamaan. Mutta voi apua kuinka väärässä saatoin tammikuussa 2023 ollakkaan kun painoin hakulomakken täytettyäni SEND-nappia.

Kaukaisena haaveena ovat olleet ne fiilikset joissa ”vaan sanotaan heipat ja sit maailma on mulle avoin”. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nyt todetakin että sitä hankalammaksi lähteminen tulee, mitä vanhemmaksi kasvaa. Tämä pätee ainakin omalla kohdallani.

En ole mikään super herkkis, mutta jostain syystä tämän kertainen elämänmuutos on nostanut tunteita pintaan kerran jos toisenkin. Aluksi olin sitä mieltä että syy tunteiden heittelylle oli huonosti nukuttu yö tai väärällä jalalla nousu sängystä. Mitä enemmän aikaa kuitenkin kului ja mitä varmemmaksi tulin siitä, ettei etukäteis koti-ikävä ollut vain ohi menevä fiilis, aloin pohtimaan mikä tässä hommassa nyt oikein mättää. Miksi lähteminen ei tällä kertaa olekaan niin helppoa kun vaihtoon lähtiessä?

Eräänä iltana kännykkää selatessa eksyin täysin random nettisivulle ja vastaan iski eräs artikkeli, jonka asiantuntijakommentti antoi vastaukset pohdiskellulleni: Elämäni on tällä hetkellä hyvää, olen onnellinen, saan tehdä asioita joista nautin ja koen että minulla on tärkeitä ihmisiä ympärillä. Mutta ehkä juuri siksi sisäinen minäni huutaa myös samaan aikaan muutosta, seikkailua, yllätyksiä, jotain uutta ja ihmeellistä.
Kun kaikki on hyvin on myös samalla riittävästi rohkeutta, halua ja energiaa mennä omalle epämukavuusalueelle ja kokeilla rajoja. Lähteä seikkailuun ja testata mihin ne siivet taas tällä kertaa kantavatkaan. Olla suunnattoman innoissaan ja odottaa malttamattomana mitä seikkailuja ja yllätyksiä elämällä onkaan tarjottavana.

Tässä vielä sen lukemani nettiartikkelin asiantuntijakommentti, joka puhukoon omasta puolestaan:
- Ikävä on myönteinen tunne. Koska ikävä merkitsee sitä, että elämässä on jotain hyvin tärkeää, mitä voimme kaivata. Elämälle saa olla kiitollinen, jos tuntee ikävää.

Summa summarum,
Olen elämälle kiitollinen. Napsautan 32 kiloisen matkalaukun kiinni (itseasiassa matkalaukku painoi lopulta turvatarkastuksessa vain 31,4kg). Sanon heipat rakkaille. Astun kohti ääretöntä ja sen yli. Annan siipien kantaa ja nautin matkasta. Tietäen että minulla on aina paikka jonne palata ja elämässä ihmisiä (ja eläimiä), jotka odottavat ja rakastavat <3 

Tj 0 - Let’s go!